Päätin minäkin sitten kokeilla tällasta blogi-kirjoittamista, kun tuntuu että ajatukseni ovat olleet jo pidemmän aikaan kovin lukossa. Toivon,että tästä olisi jotakin apua sen suhteen,että saisin ajatuksistani jotakin selkoa.. vaikka jos rehellisiä ollaan en uskokaan minkään paranevan elämässäni.

Niin kauan olen jo kokenut elämäni kovin turhaksi ja merkityksettömäksi. Tuntuu,ettei enää ole oikeen mitään mistä ottaa kiinni,mikä antaisi voimaa uskoa tulevaisuuteen.

Miten tähän olen sitten tullut? vaikea välillä itsekään muistaa/ymmärtää. Kaiketi pohjat juurtuvat ihan sinne peruskouluaikoihin ja koulukiusaamiseen. Haavat vain eivät tunnu millään arpeutuvan,vaikka nykyään olenkin jo 25-vuotias nainen.

Masennus minulla diagnosoitiin v.07 ja siitä lähtien olen olen sairaslomalla. Parhaillani olen eräässä kuntoutuskodissa,mutta jotenkin tuntuu että tämäkin on vain ajanhukkaa. En koe saavani mitään apua mistään. Koen oloni jatkuvasti ylimääräiseksi,kaikin puolin iljettäväksi olennoksi joka lähinnä vain nyhvää omassa huoneessaan ja pelkää ottaa kontaktia ihmisiin. Samaan aikaan osa minusta kaipaa ihmisiä ja toisaalta suuri osa minusta myös käskyttää vihaisesti minua pysmään yksin. Koska yksin on loppujen lopuksi turvallisinta olla. Eipä ainakaan kukaan voi enää haavoittaa.

 

Nyt alkoi jo tuntumaan ihan typerältä koko blogin pito. Mitä minä tästä hyödyn? mitä kukaan hyötyy? Mitä järkeä minun on kirjoittaa elämästä joka on oikeastaan kaikkea muuta kuin elämää. Mitä sanottavaa minulla on? Mähän olen ollut jo niin kauan tyhjää täynnä,että tuskin mä itsestäni tälläkään kertaa saan mitään irti. Muutenkaan en koe olevani kovinkaan taitava kirjoittaja. 

 

Mutta toisaalta,mitä menetettävääkään tässä on... Ja voihan tämän lopettaa jos ei yhtään nappaa.... huoh... kaipa mä sitten yritän..